Ydinvoiman roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä ei juuri keskustella monissa Euroopan ja OECD:n maissa. Kaikki merkit viittaavat kuitenkin siihen, että sillä tulisi olla nykyistä huomattavasti suurempi rooli energiapaletissa.

Tuoreimmat tilastot ja tutkimukset kertovat, että päästöjen raju vähentäminen uusiutuvilla energialähteillä ja energiatehokkuudella ei tule onnistumaan riittävän nopeasti. Saatamme epäonnistua vaikka mukana olisi myös merkittävästi uutta ydinvoimaa, mutta ainakin epäonnistuminen olisi pienempi, ja onnistumiseenkin jonkinlainen mahdollisuus.

Tästä näkökulmasta on todella omituista, että ydinvoima on vuosikymmeniä systemaattisesti suljettu pois ilmastokeskusteluista. Pariisin ilmastoneuvottelut (COP21) oli käytännössä ensimmäinen kerta ilmastoneuvotteluiden 25-vuotisessa historiassa, kun ydinenergia oli edes jossain roolissa mukana ja edustettuna. Viime vuoden COP22-neuvotteluissa ydinvoima oli jälleen jätetty lähes täysin pois. Historiallisesti ydinvoima on kuitenkin ylivoimaisesti nopein työkalumme energiantuotannon puhdistamiseen.

Jotta emme vain ajelehtisi kohti ilmastokatastrofia ja epäonnistunutta ilmastopolitiikkaa, tarvitsemme tosiasioihin perustuvaa keskustelua ydinvoiman roolista. Hollannissa kyseistä keskustelua pyrittiin avaamaan maaliskuussa järjestetyssä ”The Nuclear Elephant” -symposiumissa. Olin mukana yhtenä puhujana.

Keskustelulle on palava tilaus

Tarvitsemme kipeästi faktapohjaista ja pragmaattista keskustelua ydinvoiman roolista vähähiilisen yhteiskunnan rakentamiseen vuoteen 2050 mennessä. Ei vain sähkön osalta, vaan koko energiasektori on saatava hiilineutraaliksi, sisältäen lämmityksen, teollisuuden prosessilämmön ja liikennepolttoaineet. Eurooppalainen energiakeskustelu tuntuu sulkevan täysin pois sen faktan, että lähes puolet Euroopan puhtaasta energiasta tuotetaan edelleen ydinvoimalla. Tämä voi kuulostaa kliseeltä, mutta 10-vuotias poikanikin tajuaa tilanteen järjettömyyden.

Hollannin energiapaletti on karua katseltavaa. Yli 90 prosenttia energiasta tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Sähköntuotanto nojaa lähinnä maakaasuun ja kivihiileen, joiden lisäksi uusiutuvilla sekä ydinvoimalla on muutaman prosentin osuudet. Hollantilaisten päästöt ovat noin 8.8 tonnia hiilidioksidivastaavaa per henkilö per vuosi. Kokonaispäästöt ovat karkeasti samalla tasolla missä ne olivat 20 vuotta sitten.

Hollannin suurin lähitulevaisuuden ilmastohanke on kahden, yhteensä noin 15 gigawatin nimelliskapasiteetin omaavan merituulipuiston rakentaminen lähivuosina. Hanke on merkittävä, ja varmasti vähentää polttoon perustuvaa sähköntuotantoa, mutta se on vasta hyvä alku. Toisaalta se myös johtaa polttamisen jatkamiseen, sillä tuulivoiman ailahtelevuutta tullaan tukemaan joustavalla maakaasulla. Tuettu tuulituotanto puolestaan heikentää tasaisesti perusvoimaa tuottavien vaihtoehtojen – kuten ydinvoiman – kilpailukykyä. Ongelman ydin on siinä, että vaikka tuulivoimaa lisättäisiin merkittävästi, päästään tällä polulla vain osittaiseen päästövähennykseen. Samalla kuitenkin markkinaympäristö heikkenee niiden teknologioiden osalta, joita tarvitaan syvempiin päästövähennyksiin.

Tästä ei kuitenkaan juuri puhuta. Eikä siitä, mitä sähköntuotannon jälkeen tehdään. Kaksi kolmannesta Hollannin energiasektorin päästöistä tulee muualta; teollisuudesta, liikenteestä ja lämmityksestä.

Ydinelefantti olohuoneessa – symposiumi

Symposiumiin oli kutsuttu monia mielenkiintoisia puhujia. Päivän aloitti Stephen Tindale, joka aiemmassa elämässään on ollut Brittien Greenpeacen toiminnanjohtaja ja ydinvoimavastainen aktivisti. Hänen keskeinen viestinsä oli, että ilmastokriisin hoitamiseen tarvitaan nyt ihan kaikki työkalut. Tuulivoimaa, aurinkoa, vesivoimaa, ydinvoimaa ja seuraavan sukupolven kehittynyttä ydinvoimaa sekä bioenergiaa siinä määrin, kun sitä on ekologisesti kestävästi saatavilla.

Ydinvoima, biomassa ja vesivoima ovat kuitenkin näistä ainoat keinot luotettavan sähkön tuotantoon, josta yhteiskuntamme on riippuvainen. Ja niistä ainoastaan ydinvoimalla ei ole vakavia fysikaalisia rajoitteita lisäämisen suhteen – vesivoimalle soveltuvia paikkoja on varsin rajatusti ja biomassan käytön lisääminen on arveluttavaa sekä lajirikkauden että päästöjen näkökulmasta.

Toisena puhujana oli Pier Stapersma, vanhempi tutkija The Clingendael International Energy Programme (CIEP) -hankeesta. Hänen analyysinsä oli varsin pitävä, joskin synkkä. Lyhyesti sanottuna, nykyisillä markkinarakenteilla edes sähköntuotannon puhdistaminen, ydinvoimalla tai ilman, ei vaikuta mahdolliselta, koko energiasektorista puhumattakaan. Energiamarkkinat arvottavat vääriä asioita.

Energy4Humanity (E4H) järjestön Kirsty Gogan kertoi oman henkilökohtaisen tarinansa siitä, miten hänestä tuli tutkimukseen ja näyttöön perustuvan politiikan puolestapuhuja. E4H pyrkii edistämään tutkimukseen perustuvaa energiapolitiikkaa ja köyhien mahdollisuuksia energian saantiin ja elintasonsa nostamiseen. Anouk ter Brugge puolestaan kertoi kokemuksistaan viime vuoden COP22-ilmastoneuvotteluista, joissa hän oli edustamassa Nuclear4Climate -hanketta. Ydinvoimakeskustelu jätettiin korkeimman tasonkin ilmastoneuvotteluissa marginaaliin, ja heidän näyttelyosastoaan oli käyty jopa vandalisoimassa.

Allekirjoittanut, yhdessä kanssakirjailijani Janne M. Korhosen kanssa, päätimme päivän omalla esityksellämme. Kysyimme yleisöltä heidän näkemyksiään energiaan ja ydinvoimaan liittyvissä kysymyksissä ja keskusteluissa usein esiintyvissä myyteissä. Esitysten kalvoja voi ladata tältä sivulta.

Politiikka tekee ydinvoimasta poliittisesti hankalaa

Tällä hetkellä uuden ydinvoiman rakentaminen Hollannissa ei ole realistista, sillä se ei ole poliittisella agendalla. Sama pätee monissa muissakin OECD-maissa, eritoten Euroopassa. Kukaan ei puhu ydinvoimasta, ja jos kukaan ei puhu siitä, menetämme ennen pitkää yhden tehokkaimman ilmastonmuutoksen hillintäkeinomme. Tämä tulee todennäköisesti johtamaan polttamisen jatkumiseen ja päästötavoitteiden unohtamiseen. On ilmiselvää, että meidän tulee aloittaa asiallinen ydinvoimakeskustelu. Aloite tässä keskustelussa on pitkään ollut ydinvoimavastaisilla järjestöillä, ja sen pitää muuttua.

Nämä järjestöt ovat ohjaamassa ihmiskuntaa pitkin vaarallista tietä, jossa dogma syrjäyttää näyttöön perustuvan tutkimuksen ja tiedon. Ihmisten on saatava tietoonsa myös ydinvoiman hyvät puolet ja mahdollisuudet, ja meidän on vertailtava sen haittoja muun energiatuotannon haittojen kanssa. Ydinteollisuudenkin on otettava tähän keskusteluun aivan toinen lähtökohta kuin se, mitä se on viimeiset vuosikymmenet tehnyt.

Myös kansalaisyhteiskunnan on osallistuttava aiempaa aktiivisemmin. Energy4Humanityn ja muiden, usein ”ekomodernisteiksi” itseään kutsuvien kansalaisten ja järjestöjen tulee tehdä paljon nykyistä enemmän, ja ne tarvitsevat tähän tukea. Nykyisillä kansainvälisillä ydinvoimavastaisilla järjestöillä on jopa satojen miljoonien eurojen vuosibudjetit. Ne käyttävät näitä resurssejaan estääkseen meitä käyttämästä tehokkainta ilmastonmuutoksen hillintäkeinoamme.

On rohkaisevaa, että jotkut ihmiset tohtivat ottaa tämän ”virtahevon olohuoneessa” puheeksi. Tätä suuntausta pitää jatkaa ja voimistaa. Näyttö ja tosiasiat ovat ydinvoiman sisältävän pragmaattisen energiapolitiikan puolella. Fysiikan lait ovat sen puolella. Nyt järkipolitiikan puolelle pitää saada vielä kansalaiset, niin poliitikotkin seuraavat perässä.

The Nuclear Elephant - Symposiumin materiaalit ja valokuvat