Hanhikivi 1:n työmaa-alue sai näyttävän maamerkin pääporttirakennuksesta, joka valmistui ja otettiin vastaan 15. elokuuta.

Kaksikerroksinen pääporttirakennus on uusin tulokas Hanhikiven alueella. Rakennus otetaan käyttöön vaiheittain, ja tulevaisuudessa voimalaitoksen käyttövaiheessa sen kautta valvotaan kaikkea alueen liikennettä. Erikoisuutena rakennuksen ulkoasussa on tumma, ajan oloon patinoituva seinäpinta, joka on titaanisinkkisäleitä ja -lamellia.

Rakentamisjohtaja Jouni Sipiläinen Fennovoimalta on tyytyväinen hyvin sujuneeseen hankkeeseen. Yhteistyö Fennovoiman edustajien, pääurakoitsijan ja alihankkijoiden välillä on rakennusaikana ollut tiivistä ja toimivaa. Pääporttirakennus on Fennovoimalle erittäin tärkeä.

– Kyseessä on alueen rakennuksista ensimmäinen, johon on sovellettu ydinvoimarakentamisen turvallisuuskäytäntöjä. Tämä näkyi muun muassa siinä, että eri vaiheiden ja materiaalien hyväksyntään vaadittaviin monia dokumentteja. Myös itse rakennuksessa on teknisiä ja rakennusteknisiä ratkaisuja, jotka liittyvät turvallisuuteen.

Sipiläinen sanoo, että pääurakoitsijalle turvallisuusnäkökohta asetti uusia vaatimuksia, mutta urakoitsija vastasi vaatimuksiin hyvin.

– Oli helppo toimia jo koulutusrakennuksen projektista tutun urakoitsijan kanssa.

Väliaikaisista pysyviin tiloihin

Työmaaturvallisuuspäällikkö Jari Vähäkainu Fennovoimalta sanoo, että pääporttirakennuksen valmistumista on odotettu innokkaasti. Vähäkainu sanoo, että kyseessä on ensimmäinen varsinaisiin turvallisuustoimintoihin eli securityyn liittyvä rakennus Hanhikiven alueella.

– Olemme olleet vaikuttamassa erilaisiin ratkaisuihin itse rakennuksessa. Nyt saimme näyttävän ja pysyvän rakennuksen, josta käsin alueen turvallisuutta valvotaan. Laitoksen käyttövaiheessa kaikki henkilöt ja ajoneuvot, jotka alueelle tulevat, tarkastetaan siellä.

FV_hanhikiven_niemi_210717

Kurkista oheisen 360-kuvan avulla pääporttirakennuksen pihalle. Kuva: Ville Pohjonen / Kuulu Oy

Rakentajalle tärkeä referenssi

Rakennuksen pääurakan on toteuttanut paikallinen yritys, Oulaisissa toimiva rakennusliike Sorvoja Oy, joka on jo aikaisemmin tehnyt koulutusrakennuksen Hanhikiven alueelle. Työssä on pääurakoitsijan lisäksi ollut mukana 35 alihankintayritystä, kertoo pääurakoitsijan työpäällikkö Juha Sorvoja. Fennovoima hoiti hankkeen suunnittelun sekä talotekniikkaurakan omana hankintanaan.

Pääporttirakennuksen urakka on työllistänyt pohjoissuomalaisia rakentamisen ammattilaisia.

- Omia työntekijöitä meillä on ollut työmaalla keskimäärin 15. Heidän lisäkseen alihankintayrityksistä yli 90 prosenttia on Pohjois-Pohjanmaalta. Olemme perehdyttäneet kaikkiaan 130 henkilöä työmaahan.

"Työt ovat sujuneet ajallaan. Yhteistyö Fennovoiman kanssa on sujunut erinomaisesti ja työmaalla on ollut kaikkien osapuolten kesken hyvä yhteistyön henki," Juha Sorvoja kertoo. Kuva: Lassi Savola / Kuulu Oy

Kaksikerroksinen rakennus on pinta-alaltaan 1200 neliömetriä ja tilavuudeltaan 4800 kuutiometriä, joten kooltaan se on tavanomainen. Urakka on ollut rakentajalle kuitenkin tavallista vaativampi ja samalla myös tärkeä referenssi, Juha Sorvoja kertoo. Esimerkiksi työturvallisuus- ja laadunvarmistusmenettelyt on hoidettu tarkasti yksityiskohtia myöten ja erilaisia tarkastusdokumentteja on täytetty todella paljon.

Turvallisuuden kannalta tämä on todennäköisesti yksi vaativimpia Suomessa tehdyistä rakennuksista. Esimerkiksi ennakkosuunnitelmat ovat yksityiskohtaisia. Tällaisessa työssä on erityisen tärkeää, että omat työntekijät ja aliurakoitsijat ovat tuttuja ja luotettavia.

Rakennustyöt alkoivat elokuussa 2016 ja valmistuivat elokuussa 2017.