Venäläinen projektipäällikkö Maria Ulyanova sai mahdollisuuden valita seuraavan työpaikkansa erilaisten maiden väliltä. Vaihtoehtoja oli kolme: Egypti, Unkari ja Suomi. Hän valitsi Suomen, mutta miksi?

Maria Ulyanova on lähtöisin pienestä keski-venäläisestä maalaiskaupungista. Hänen nykyinen kotinsa on kuitenkin miljoonakaupunki Moskovassa, josta hän matkustaa Suomeen työpaikalleen Helsingin Salmisaareen. Ulyanova aloitti työskentelyn Fennovoimassa syyskuussa 2015.

Sitä aiemmin hän oli viettänyt jo pitkiä aikoja Suomessa neuvotellessaan Fennovoiman ja Rosatomin välistä laitostoimitussopimusta. Samalla hän tutustui Suomeen ja suomalaisiin, ja vaikutelma oli mieluinen.

– Kun neuvottelimme ja olimme tekemisissä suomalaisten kanssa, niin tuntui siltä, että heidän kanssaan on helppo tulla toimeen. Kun suomalaisten kanssa sovitaan jostain – oli sopimus sitten suullinen tai paperilla – voi luottaa siihen, että sopimus pitää. Yksityiskohtia toki saatetaan vielä viilata jälkeenpäin, mutta sovitusta pidetään kiinni, Ulyanova kertoo.

Hänellä on kokemusta vastaavista neuvotteluista kahdesta muusta Rosatomin ydinvoimalahankkeesta Egyptissä ja Unkarissa.

– Kun suomalaista sopimisen kulttuuria vertaa sekä Unkariin että Egyptiin, niin ero on selvä. Noissa maissa saatetaan tehdä sopimus jostain asiasta, mutta seuraavana päivänä voidaankin olla samasta aiheesta täysin toista mieltä, jolloin samat neuvottelut on käytävä yhä uudelleen ja uudelleen. Sellainen tapa neuvotella vaikeuttaa etenemistä varsinkin, kun aikataulut ovat hyvin tiukat. Kun sain valita, haluanko työskennellä Suomessa, Unkarissa vai Egyptissä, valinta oli helppo.

Ydinvoimala rakentuu kokouksissa, muistioissa ja toimistoissa

Tällä hetkellä Maria Ulyanova työskentelee projektikoordinaattorina Hanhikivi 1 – laitoksen reaktorisaarekkeen parissa. Työ koostuu muun muassa kokousten organisoinnista. Eikä ihan minkä tahansa kokousten: suomalais-venäläisten projektikokousten osallistujamäärä kipuaa helposti kolminumeroiseksi.

Jotta noista kokouksista saadaan ulos tarvittavat päätökset, ne on suunniteltava huolella. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Ulyanovan on tiedettävä kaikki työtehtävät ja taustat aiheista, joita kokouksissa käsitellään. Hänen on tiedettävä, ketä kutsutaan paikalle niin Suomesta kuin Venäjältä, ja mitkä asiat otetaan käsiteltäväksi. Ja pääasia: on Ulyanovan vastuulla, että massiivisista kokouksista saadaan ulos tarvittavat päätökset ja lopputulokset.

Kokousten lisäksi Ulyanovan kalenteri täyttyy raportoinnista, budjetoinnista ja lukuisista matkapäivistä. Ydinvoimalan rakentaminen tapahtuu siis vielä toistaiseksi papereita pyörittämällä toimistoympäristössä.

Venäläistä tekniikkaa eurooppalaisilla vaatimuksilla

– Tämä hanke on mieletön mahdollisuus päästä mukaan valtavaan projektiin. Ja venäläisenä olen tietenkin ylpeä siitä, että käytössä on venäläistä tekniikkaa. Tämä laitoksen myötä se täyttää todella tiukat eurooppalaiset turvallisuusvaatimukset, Ulyanova pohtii.

Hänen mielestään hanke on ainutlaatuinen myös toisesta näkökulmasta:

– Muut venäläiset ydinvoimaprojektit ovat valtiollisia. Hanhikivi 1 – laitoksen omistajat ovat kuitenkin markkinoilla toimivia yrityksiä. Yksityinen omistajuus tuo mielestäni hankkeeseen vielä uuden vastuun tason.

Ensikontaktin laitospaikka Pyhäjokeen Ulyanova sai jo vuonna 2014, jolloin hän työskenteli vielä Rosatomin palkkalistoilla. Tuolloin Fennovoiman ja Rosatomin välinen laitostoimitussopimus oli juuri allekirjoitettu, ja Ulyanova matkasi yleisötilaisuuteen esittelemään Rosatomia ja sen tekniikkaa.

– Tilaisuus oli mielestäni onnistunut. Ihmiset olivat kiinnostuneita Rosatomista ja hankkeesta. Moni oli innoissaan hankkeesta ja halusi tietää, miten hankkeeseen pääsee urakoitsijaksi, Ulyanova muistelee.

Venäläinen ja suomalainen tapa johtaa projektia

Venäläisiä projekteja hallitaan periaatteella ”luottamus hyvä, kontrolli paras”. Projektin etenemistä seurataan päivittäisellä tasolla. Se on varmasti suurin kulttuuriero suomalaisen ja venäläisen projektinhallinnan välillä.

– Projektipäällikkönä olen tottunut siihen, että kun allekirjoitan sopimuksen, en voi sen jälkeen vain istua ja odottaa, että valmista jälkeä tulee määräajassa. Venäjällä tiedetään, että vaikka jokin työvaihe olisi kuitattu tehdyksi, voi olla, että se ei todellisuudessa aina ole sitä. Minun työni onkin seurata työn etenemistä päivittäisellä tasolla ja hankkia yksityiskohtaisia todisteita siitä, että pienetkin eri työvaiheet tulevat tehdyksi niin kuin on sovittu ja raportoitu.

Ulyanovan mukaan suomalaiset puolestaan luottavat enemmän töiden etenemiseen tai ainakin odottavat enemmän lopullisia työn tuloksia. Suomalaisille on tuottanut vaikeuksia se, että heidän on mentävä hyvin syvälle yksityiskohtiin kommunikoidessaan venäläisten kanssa.

– Minun näkökulmastani tämä on ollut vaikeinta tässä työssä, Maria pohtii.

Insinöörejä Venäjällä ja Suomessa

Ydinvoimainsinöörin työnkuva on erilainen Venäjällä ja Suomessa. Venäjällä alan insinöörit tekevät enemmän käytännön töitä käsillään. Heidän työpaikkansa sijaitsevat useimmiten voimalaitoksissa ja tutkimuskeskuksissa. Suomalaiset ydinvoima-alan insinöörit vaikuttavat Ulyanovan mielestä painottavan käytännön sijaan enemmän tutkimusta.

– Siihen on tietysti syy historiassa. Venäjällä on paljon ydinvoimalaitoksia, joista insinöörit saavat käytännön kokemusta. Suomessa mahdollisuuksia käytännön työhön ydinvoiman parissa on paljon vähemmän.

Ulyanova rohkaisee ydinvoima-alan ammattilaisia Suomessa ja maailmalla hakeutumaan mukaan Hanhikivi 1 – hankkeeseen.

– Jos joku ulkomaalainen nyt pohtii, hakeako mukaan hankkeeseen, niin voin suositella lämpimästi. Tämä on mielestäni oikea paikka hakea töihin, koska tässä työssä on mahdollista kehittyä ammattilaisena ja ihmisenä. Kun olet vieraassa maassa ja vieraassa kulttuurissa, se vaatii sopeutumista mutta opettaa myös todella paljon, Ulyanova kertoo.