Yli kolme vuotta on vierähtänyt Fennovoiman henkilöstöhallinnon tiimissä rekrytoinneista vastaavana asiantuntijana. Mitä näihin vuosiin on mahtunut?

Erittäin paljon työtä, tekemisen meininkiä ja organisaatiokulttuurin uudistumista uusien loistavien työntekijöiden myötä, mutta myös jatkuvan muutoksen tuomaa epävarmuutta ja turhautumista, satoja äärimmäisen mielenkiintoisia haastatteluja, kymmeniä ja taas kymmeniä neuvoteltuja työsopimuksia ja paljon muita onnistumisia. Tällaisen taloustilanteen ja YT:iden aikakaudella rekrytoijan työ on kiitollista ja palkitsevaa.

Meillä on kymmeniä
rekrytointeja
käynnissä koko ajan.

Entä mikä tekee Fennovoiman rekrytoinneista erityisen mielenkiintoisia ja haastavia? Mahtavien ihmisten lisäksi en voi olla mainitsematta toimialaa, mikä herättää aina intohimoista keskustelua puolesta ja vastaan. Tällaiselle ei-teknisen koulutuksen omaavalle henkilölle kokemus on ollut opettavainen ja maailmankatsomusta avartava – asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia.

Eri alojen huippuammattilaisten löytäminen on työlästä varsinkin silloin, kun heitä on vain kourallinen Suomen maaperällä. Vaativista rekrytoinneista huolimatta työ on tuottanut tulosta ja olemme onnistuneet saamaan paljon kovatasoista osaamista yritykseemme.

Erityisesti rekrytoiville esimiehille viime vuodet ovat olleet hektisiä, mutta kiireestä huolimatta panostus rekrytointeihin on ollut hyvää. Meillä on keskimäärin viisikymmentä rekrytointia käynnissä koko ajan, mikä tuo haasteita niiden hallinnointiin ja hakijoihin suuntautuvaan yhteydenpitoon. Odottavalle hakijalle aika on pitkä, kun meillä päivät ja viikot vilahtavat silmissä. Pyrimme kuitenkin jatkuvasti kehittämään toimintaamme kokemusten ja palautteen perusteella.

Reilut kolme vuotta sitten talossa oli viitisenkymmentä työntekijää, nyt jo yli 250 henkeä. Uusien sisääntulo vaatii hyvän koordinoinnin ja tehokkaan perehdytysohjelman, johon meillä onkin panostettu. Kaikki uudet tulokkaat käyvät läpi kahden viikon puolipäiväisen perehdytysohjelman, mikä kattaa muun muassa yrityksen käytäntöjä ja järjestelmiä, turvallisuuskulttuuria, teknisiä osa-alueita ja projektia yleisemmin.

Minkälaista porukkaa Fennovoimassa sitten työskentelee? Omien alojensa huippuammattilaisia, jotka ovat motivoituneita työskentelemään pitkässä, haastavassa ja ainutlaatuisessa projektissa, johon ei yleensä pääse monta kertaa elämänsä aikana. Meillä on myös uransa alkupuolella olevia ammattilaisia, joilla on huima mahdollisuus olla vaativassa projektissa oppimassa konkarien rinnalla. Tähän porukkaan haetaan vahvistusta jatkossakin. Työtä on paljon takana ja vielä enemmän edessä, mutta yhteistyöllä, ammattitaidolla ja sinnikkyydellä projekti jatkuu entiseen malliin.

Uusi hakuaalto käynnistyi joulukuussa. Katso avoimet paikkamme täältä.