Ydinvoimaloiden kohdalla yksi ihmisten suurimpia huolen aiheita on ydinonnettomuuden mahdollisuus. Vaikka ne ovat harvinaisia ja epätodennäköisiä, voivat ne aiheuttaa huomattavia vahinkoja. Mutta kuinka huomattavia, ja millaisia?

Ydinvoimaloiden historia tuntee kolme merkittävämpää ydinonnettomuutta. Vuonna 1979 Yhdysvalloissa Three Mile Islandin (TMI) kolmosreaktori kärsi osittaisen ytimen sulamisonnettomuuden. Muutamaa vuotta myöhemmin vuonna 1986 Tšernobylin kolmosreaktori kärsi historian pahimmaksi osoittautuneen onnettomuuden. Ja vuonna 2011 massiivisen maanjäristyksen seurauksena noussut tsunami hautasi alleen Fukushima Dai-chi ydinvoimalan reaktorit, joista kolmen ytimet sulivat seuraavien päivien aikana. Ytimen sulamisonnettomuus on pahinta mitä reaktorille voi tapahtua, sillä se lähes poikkeuksetta tuhoaa reaktorin korjauskelvottomaksi ja voi levittää säteilyä ympäristöön.

Onnettomuuksia siis sattuu. Ja niitä sattuu useammin kuin osattiin ennustaa. Edellisessä kirjoituksessa huomasimme kuitenkin, että ydinvoima on turvallisimpia tapojamme tuottaa energiaa, joten tärkeää on onnettomuuksien kohdalla kysyä: ”Mitä sitten?”

Kolmas sija: Three Mile Islandin onnnettomuus

Historian kolmanneksi pahin, vuonna 1979 tapahtunut TMI:n onnettomuus jäi uhrittomaksi, ainakin suoranaisilta vaikutuksiltaan. Ketään ei kuollut sen seurauksena. Onnettomuuteen oli syynä monet seikat ja epäonniset yhteensattumat. Tärkeimpiä olivat jäähdytysjärjestelmän huoltotoimenpiteiden vuoksi (ohjeiden vastaisesti) suljetut venttiilit, sekä erään paineenalennusventtiilin mekaaninen jumiutuminen auki-asentoon, jonka vuoksi jäähdytysneste pääsi vuotamaan[i]. Myös henkilökunnan osaamisessa oli puutteita.

Vaikka ketään ei menehtynyt, olivat sotkun puhdistamiskustannukset melkoiset, noin pari miljardia. Viranomaisten surkea viestintä onnettomuudesta johti aiheettomaan pelkoon, turhiin evakuointeihin ja epäluottamuksen kasvuun. Onnettomuus ja siihen liittyvä pelko ja epäluottamus ruokkivat myös maailmanlaajuista ydinvoiman vastaista liikettä, ja onnettomuuden seurauksena monet ydinvoimahankkeet keskeytyivät tai peruuntuivat. Ydinvoiman sijaan maailma turvautui kivihiileen, joten terveyshaitoilta ei vältytty, vaan ne todennäköisesti moninkertaistuivat.

Toinen sija: Fukushiman ydinonnettomuus

Historian toiseksi pahin ydinonnettomuus on Fukushima[ii]. Taloudelliset vahingot olivat mittavat, mutta tämänkin onnettomuuden seurauksena suuremmilta säteilyhaitoilta säilyttiin, vaikka kolmen reaktorin ytimet sulivat. Säteilyn terveysvaikutukset seuraavan 50 vuoden aikana ovat arvioiden mukaan niin pieniä, ettei niitä voi tilastollisesti havaita[iii]. Sekä kansalaisten tiedottaminen ja ennalta ehkäisy että suotuisat tuulet, jotka painoivat suuren osan säteilevästä materiaalista Tyyneen Valtamereen, vähensivät terveysvaikutuksia.

Onnettomuuden seurauksena lähes kaikki Japanin ydinvoimalat kuitenkin suljettiin, ja vaikka energiaa säästettiin kaikin keinoin, on niiden tilalla poltettu lähinnä fossiilisia. Näiden fossiilisten polttoaineiden polttamisen terveysvaikutukset yhdessä vuodessa tulevat olemaan suuremmat kuin ydinonnettomuuden säteilyvaikutukset koskaan.

Evakuointi ja säteilypelon sekä sosiaalisen stigman aiheuttamat psykologiset ja sosiaaliset haitat tosin ovat osoittautumassa mittaviksi. Pelko ja ahdistus johtavat päihteiden liikakäyttöön ja riskikäyttäytymiseen. Yksi tärkeimpiä oppitunteja – lähinnä medialle ja ydinvoiman vastustajille – Fukushiman onnettomuudesta jatkon kannalta on olla lietsomatta aiheetonta pelkoa, mikäli onnettomuuksia sattuu.

Ensimmäinen sija: Tšernobylin ydinonnettomuus

Pahin onnettomuus sattui Tšernobylissä vuonna 1986. Monille Tšernobyliin liittyen ensimmäinen kysymys on: voiko vastaava onnettomuus tapahtua nykyisin, Suomessa? Käytännössä ei voi.

Tšernobylin RBMK-reaktorimalli oli siitä eriskummallinen, että jos siitä jostain syystä poistui tuiki tärkeä jäähdytinvesi, sen ydinreaktio kiihtyi voimakkaasti. Länsimaisilla reaktoreilla käy nimenomaan päinvastoin: jos jäähdytinvesi poistuu, myös ydinreaktio sammuu. RBMK-reaktorissa oli monia muitakin kummallisia ominaisuuksia, jotka tekivät siitä onnettomuusherkemmän. Se oli fyysisesti valtavan kokoinen, joten kustannussyistä reaktorin ympärille ei rakennettu suojarakennusta.

Suojarakennuksen puuttuminen puolestaan takasi sen, että jos onnettomuus sattuisi, myös sen vaikutukset olisivat mittavat. Normaalisti, ohjekirjan mukaan käytettynä myös RBMK oli periaatteessa turvallinen, mutta valitettavasti käyttäjien ohjekirjat olivat puutteelliset, niitä ei oltu luettu ja kohtalokkaana onnettomuuspäivänä reaktoria käytettiin kaikkea muuta kuin normaalisti.

Monien onnettomien sattumien, huonon toimintakulttuurin, huonon reaktorimallin ja neuvostoviranomaisten salailun seurauksena yksi reaktoreista saatiin eräässä turvallisuuskokeessa ajettua niin totaaliseen lunastuskuntoon, että se sylkäisi korkealle ilmakehään valtaosan ytimessä olleista radioaktiivisista aineista, jotka tuulen mukana sitten kulkeutuivat ja laskeutuivat ympäri Eurooppaa, myös Suomeen.

Kun tähän yhdistettiin Neuvostoliitolle tuolloin ominainen salailukulttuuri, ei lähiseutujen ihmisille jaettu joditabletteja eikä heitä kehotettu välttämään paikallisen ruoan syömistä ja maidon juomista, vaikka molemmat näistä toimenpiteistä vähentävät säteilyonnettomuuden terveysriskiä huomattavasti. Kuolonuhreilta ei vältytty, kun reaktorissa palanutta grafiittipaloa pyrittiin sammuttamaan viikkotolkulla. Sittemmin onnettomuuden seuraukseen on varmuudella pystytty osoittamaan viitisenkymmentä ennenaikaista kuolemaa (WHO 2005)[iv].

Uhriluvut ja ympäristöhaitat arvioidaan todellisuutta suuremmiksi

Säteilyn vaikutuksia suurissa ihmisjoukoissa arvioidaan laskennallisilla malleilla. Niin sanotun lineaarisen, ilman kynnysarvoa (LNT) olevan mallin mukaan 4 000 hieman suuremman säteilyannoksen saaneista arvioidaan kuolevan ennenaikaisesti syöpään. Lisäksi pieniä annoksia (annoksia, joita monet suomalaiset saavat parissa kuukaudessa kotonaan radonin vuoksi) sai noin viisi miljoonaa ihmistä, joista LNT-malli arvioi 5 000 menehtyvän ennenaikaisesti. Pienillä annoksilla LNT-malli tosin muuttuu varsin epäluotettavaksi, sillä kehomme kykenee korjaamaan pienempien annosten säteilyvaurioita varsin tehokkaasti verrattuna massiivisiin vaurioihin.

Evakuointialue ei ole – monien ennakkoluuloista poiketen – säteilyn saastuttama erämaa. Säteilyn vaikutukset paikalliseen luontoon ovat olleet varsin vähäiset. Itse asiassa, koska ihmiset ovat (pelkonsa vuoksi) jättäneet evakuoidun alueen pitkälti rauhaan, kukoistaa siellä jälleen villi luonto.

Pelko on ydinonnettomuuksien suurin vaara

Ydinonnettomuudet ovat vakava asia. Suurimmat terveysvaikutukset ja haitat eivät kuitenkaan ole tulleet säteilystä. Ydinonnettomuudet aiheuttavat paljon muita haittoja: yhteisöt hajoavat, pelko ja ahdistus valtaa elämän, yhteiskunta lyö ”uhrileiman” otsaan ja riski mielenterveyden järkkymiseen ja päihteiden liikakäyttöön kasvaa. Nämä haitat johtuvat enemmän yhteiskuntamme suhtautumisesta ydinvoimaan ja hieman hysteerisestä suhtautumisesta säteilyyn. Vertailun vuoksi, kivihiilivoimalat pelkästään Euroopassa aiheuttavat yli 20 000 ennenaikaista kuolemaa joka vuosi, ja ne tekevät niin toimiessaan normaalisti, ilman minkäänlaista onnettomuutta. Ehkä näistä uhreista siksi uutisoidaan niin vähän.

Viitteet

[i] Three Mile Islandin sekä muiden onnettomuuksien syyt ja onnettomuuksien kulku sekä seuraukset kerrotaan kattavammin Rauli Partasen ja Janne M. Korhosen Musta Hevonen – Ydinvoima ja ilmastonmuutos -kirjassa (Kosmos 2016)

[ii] Joidenkin mielestä se on pahin, koska useita ytimiä suli, mutta terveysvaikutusten kannalta se on toiseksi pahin.

[iii] World Health Organisation. Global report on Fukushima nuclear accident details health risks http://www.who.int/mediacentre/news/releases/2013/fukushima_report_20130228/en/

[iv] World Health Organisation. Chernobyl: the true scale of the accident http://www.who.int/mediacentre/news/releases/2005/pr38/en/