Fennolaiset

Fennovoiman kesätyöntekijät ovat tyypillisesti pari vuotta opiskelleita korkeakouluopiskelijoita. Kuva: istock

Kesätöitä tarjolla korkeakouluopiskelijoille ja yhdelle koululaiselle

Tänäkin vuonna moni nuori viettää kesänsä kesätöissä. Fennovoima on perinteisesti palkannut kesätyöntekijöikseen korkeakouluopiskelijoita, mutta koululainenkin mahtuu tänä vuonna joukkoon.

Henkilöstön kehittämispäällikkö Päivikki Aarni kertoo, että Fennovoimalla on erittäin hyviä kokemuksia kesätyöntekijöistä – niin eri alojen opiskelijoista kuin koululaisistakin.

– Kaikki kesätyöntekijämme ovat olleet motivoituneita, tiedonnälkäisiä ja energisiä, Aarni kehuu.

Fennovoima tarjoaa kesätöitä sekä Helsingin Salmisaaren pääkonttorilla että Pyhäjoella. Tehtäviin haetaan avoimella hakemuksella, jonka voi jättää Fennovoiman nettisivuilla helmikuun loppuun saakka. 

- Kesätyöpaikkoja on muun muassa IT-, automaatio- sekä ydin- ja säteilyturvaosastoilla. Pyhäjoelle kesätyöntekijöitä tarvitaan viestinnän ja turvallisuusalan tehtäviin, Aarni kertoo. 

Kesätöitä on tarjolla sekä Helsingin Salmisaaren pääkonttorilla että Pyhäjoella. 

Fennovoima on tänäkin vuonna mukana Vastuullinen kesäduuni –kampanjassa. Sen tarkoitus on auttaa työnantajia kehittämään kesätyökäytäntöjään ja tarjoamaan nuorelle onnistuneen kesätyökokemuksen. Viime vuonna kampanjan kautta kesätyön löysi 50 000 työntekijää.

Fennovoima palkkasi viime kesänä yhdeksän eri alojen opiskelijaa, joista Pyhäjoella työskenteli kaksi: turvallisuusalan ammattikorkeaopiskelija sekä kaivannais- ja ympäristötekniikan opiskelija.

– Olemme palkanneet vuosittain useita kesätyöntekijöitä, mutta paikalliset rekrytointitarpeemme ovat olleet tähän asti pieniä. Hanhikivi 1 -hankkeen edetessä tulemme palkkaamaan enemmän kesätyöntekijöitä myös Pyhäjoelle, Aarni kertoo.

Aarnin mukaan Fennovoiman kesätyöntekijät ovat tyypillisesti pari vuotta opiskelleita korkeakouluopiskelijoita. Tehtävät ovat vaihdelleet tarpeen mukaan - työ on sisältänyt muun muassa viranomaisyhteistyötä, viestintää ja erilaisia projektinhallintatehtäviä.

– Arvostamme oma-aloitteisuutta, huolellisuutta, vastuuntuntoisuutta ja positiivisuutta. Yrityksen kieli on englanti, joten sujuva englannin kielitaito on tarpeen. Työtehtäviin liittyvä koulutusala tai aiempi työkokemus ovat eduksi, hän sanoo.

Tänä vuonna Pyhäjoen-toimistolle palkataan kesätöihin kahden viikon ajaksi koululainen. Sen sijaan Hanhikiven niemen työmaa-alueella voivat työskennellä täysi-ikäiset kesätyöntekijät. Pääkaupunkiseudulla kesätyöntekijät ovat tyypillisesti 20–30-vuotiaita.

Fennovoiman kesätyönhaku käynnistyi helmikuussa rekrytointisivustolla osoitteessa fennovoima.fi/rekry.

Fennolaiset

Fennolaiset

Myönteistä virettä

Jouni Takakarhu ja Mikko Virtanen vahvistavat Fennovoiman johtoryhmää. Nimitykset ovat osa organisaatiomuutosta.

Fennolaiset

Minna Forsström jatkaa eteenpäin

Fennovoiman projektijohtaja Minna Forsström jatkaa uusien projektien pariin. Forsström jättää yhtiön luottavaisin mielin. Tulevaisuuden suunnitelmistaan hän ei vielä halua kertoa.

Fennolaiset

Monikulttuurinen megaprojekti

Fennovoiman kehityspäällikkö Petter Härkönen on työssään energiaa tarvitsevan Suomen ja ympäristön asialla.

Fennolaiset

Minun paikkani: Paavola

Kunnat ja kaupungit valmistautuvat fennovoimalaisten muuttoon. Videosarjamme kuvaa, millaista työntekijöiden arki on Pyhäjoella ja sen lähiseudulla.