Pyhäjoki & lähiseutu

Helvi Heikkilä (vas.) ja Janne Niemelä ovat kotoisin Pyhäjoelta. Josefiina Saukko (keskellä) asuu 25 kilometrin päässä Merijärvellä. Kuva: Tiina Lämsä

Pyhäjoen messut ovat lukiolaisten voimannäyte

Pyhäjoen lukion toinen vuosikurssi järjesti jälleen messut osana opintojaan. Lukiolaisille tapahtuman järjestäminen opetti yrittäjäasennetta, jota ei voi opetella kirjoista.

Harvat lukiolaiset tarttuvat niin vaativaan tehtävään kuin Pyhäjoen yrittäjyyslukion toisen vuosikurssin opiskelijat. Jo 25 vuoden ajan Pyhäjoen messujen järjestämisvastuu on kuulunut osaksi lukiolaisten toisen vuosikurssin opintoja.

Pyhäjoen messut on yksi paikkakunnan merkittävimmistä vuotuisista tapahtumista. Syyskuussa tapahtuma houkutteli jälleen yhteen kymmeniä paikallisia yrityksiä näytteilleasettajiksi ja tuhansia kävijöitä Pyhäjoen monitoimitalolle ja sen ympäristöön.

Järjestelyt kestivät yhteensä seitsemän kuukautta. Lukiolaisten tehtävänä oli hankkia paikalle esiintyjät sekä näytteilleasettajat, valmistaa tarjoilut ja vastata siitä, että kaikki hoituu ajallaan ja sopimukset pitävät. Ei yhtään hullumpaa 17-vuotiailta.

Tämän vuoden messupäivää johtivat lukiolaiset Helvi Heikkilä ja Josefiina Saukko. He vastasivat siitä, että messuorganisaation kaikki tiimit, kuten viestintä-, mainos-, tekniikka- ja kahvilatiimi sekä graafikot, hoitivat työnsä.

– Projektinvetäjinä teimme sopimuksia ja olimme haastatteluissa ja palavereissa. Vaikka tulevaisuudessa päätyisi mihin töihin vain, niin osaa näistä kokemuksista pystyy todennäköisesti hyödyntämään jatkossakin, Heikkilä pohtii.

Välillä iski stressi

– Työn määrä yllätti, kertoo Janne Niemelä, joka oli tapahtumajärjestelyiden ajan lukiolaisten tekemän messulehden päätoimittaja.

Järjestelyjä varten oli osoitettu kolme oppituntia viikossa, mutta myös vapaa-aikaa ja osin muita oppitunteja kului messujen valmisteluihin, sillä aikatauluista täytyi pitää kiinni. Vasta työn touhussa nuoret huomasivat, miten monia yksityiskohtia oli otettava huomioon.

– Esimerkiksi sähköt, netti ja turvallisuussuunnitelmat kuuluivat tekniikkatiimille. En todellakaan tullut ajatelleeksi niitä etukäteen, Heikkilä kertoo.

"Yrittäjyys tuo vapautta, mutta myös vastuuta huolehtia siitä, että asiat toimivat."

Niemelä kiittelee sitä, että Pyhäjoen lukiossa oppilaat saavat enemmän vastuuta kuin muissa lukioissa.

– Saamme tuoda esille omaa itseämme ja ajatteluamme. Pidän koulumme yhdestä motosta, joka on ´Not just another brick in the wall´, hän sanoo.

Heikkilä pitää messujen järjestämisen tärkeimpinä oppeina tiimityöskentelyä, priorisointia ja kompromissien tekoa. Osa järjestäjistä halusi messujen pääesiintyjäksi mediapersoonan, kuten tubettajan, toiset taas urheilijan, joten kompromissina päädyttiin entiseen jääkiekkoilijaan Hannes Hyvöseen.

– Kun on näin iso porukka, on mahdotonta tehdä suoria päätöksiä niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä, hän pohtii.

Järjestelyt kestivät yhteensä seitsemän kuukautta. Lukiolaisten tehtävänä oli hankkia paikalle esiintyjät sekä näytteilleasettajat, valmistaa tarjoilut ja vastata siitä, että kaikki hoituu ajallaan ja sopimukset pitävät.

Rohkeasti kohti yrittäjyyttä

Kiinnostusta yrittäjyysteemaa kohtaan riittää paikkakunnalla ja lähiseudulla, sillä Pyhäjoen lukion oppilasmäärä on neljän viime vuoden aikana kaksinkertaistunut, ja yhä useampi heistä tulee Pyhäjoen ulkopuolelta.

Mainostilaa messulehteen myynyt Eerik Soronen kertoo, että hänen arvostuksensa yrittäjyyttä kohtaan on kasvanut. On silmiä avaavaa nähdä, millainen omistautuminen ja työmäärä on yrittämisen takana.

– En tiedä vielä, että lähtisinkö itse yrittäjäksi, mutta se ei ole poissuljettu vaihtoehto.

Tänä vuonna messujen yhtenä teemana oli rohkeus. Lukiolaiset kertovat valinneensa teeman siksi, että heidän tavoitteenaan oli paitsi järjestää onnistunut tapahtuma, myös olla esimerkkinä ja innostaa muita nuoria rohkeaan yrittämiseen.

– Yrittäjyys tuo vapautta, mutta myös vastuuta huolehtia siitä, että asiat toimivat, Josefiina Saukko tiivistää.

Fennovoima on kuulunut näytteilleasettajien joukkoon vuodesta 2008 lähtien. Pyhäjoen messut ovat jääneet yhtiöltä väliin vain kerran.

Pyhäjoki & lähiseutu

Pyhäjoki & lähiseutu

Syvissä vesissä ympäri vuoden

Vapaaehtoinen pelastusryhmä etsii hukkuneita kotimaan vesistä. Fennovoima tukee lumijokisen etsintäveneyhdistyksen toimintaa.

Pyhäjoki & lähiseutu

Rotukarja suojelee rantaluontoa

Rautalan tilan tärkeimmät työntekijät ovat Hereford-naudat, joiden ansiosta Parhalahden edustan luonnonsuojelualueen pajukko on antanut tilaa uhanalaiselle Siperianesikolle ja pesiville vesilinnuille.