Hanke & työmaa
Fennovoiman työntekijät

Koronaviruspandemian takia Fennovoima rajoittaa toistaiseksi vieraiden pääsyä kaikkiin toimitiloihin niin Helsingissä kuin Pyhäjoellakin. Kuva: Kuulu

Toimenpiteet koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi

Fennovoima rajoittaa toistaiseksi vieraiden pääsyä kaikkiin toimitiloihin sekä Helsingissä että Pyhäjoella. Yhtiö ei myöskään järjestä työmaavierailuja Hanhikivi 1 -työmaalle.

Fennovoima haluaa turvata niin henkilöstön, yhteistyökumppaneiden kuin vieraidenkin hyvinvoinnin ja samalla varmistaa, että työ Hanhikivi 1 -hankkeen parissa jatkuu parhaissa mahdollisissa olosuhteissa. Koronaviruspandemian takia yhtiö muun muassa rajoittaa vieraiden pääsyä kaikkiin toimitiloihin, eikä toistaiseksi järjestä työmaavierailuja Hanhikiven niemelle.
 
Fennovoima kannustaa koko henkilöstöä etätöihin, mikäli se on mahdollista. Samalla yhtiö rajoittaa samoissa tiloissa työskentelevien asiantuntijoiden määrää ja hyödyntää yhteydenpidossa sähköisiä työkaluja. Fennovoimalaiset eivät osallistu tällä hetkellä ulkoisiin koulutuksiin, kokouksiin tai tilaisuuksiin. Työntekijät välttävät myös kaikkea matkustamista, ja he hyödyntävät mahdollisimman paljon teknologiaa pitäessään yhteyttä eri sidosryhmiin.
 
Hanhikivi 1 -työmaalla rakentamistyöt ja niihin liittyvät välttämättömät koulutukset jatkuvat. Fennovoima rajoittaa kuitenkin työmaalla kokouksiin ja koulutuksiin osallistuvien henkilöiden määrää sekä kiinnittää erityistä huomiota hyvään käsihygieniaan ja tilojen puhtauteen.
 
Yhtiö peruu keväälle sovitut työmaavierailut ja sen järjestämät tilaisuudet, mutta pyrkii löytämään niille uudet, korvaavat ajankohdat. Lisäksi Pyhäjoen keskustassa sijaitseva toimisto on ollut suljettuna maanantaista 16.3. lähtien.

Lue lisää Fennovoiman sivuilta.

Hanke & työmaa

Hanke & työmaa

Yhä useampi suomalainen näkee ydinvoiman hyödyllisyyden

Yhä suurempi osa suomalaisista pitää ydinvoimaa järkevänä ja ympäristön kannalta hyvänä vaihtoehtona turvata kotimainen energiantuotanto. Ne ovat Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtajan Jussi Lehdon mukaan myös pääperustelut Hanhikivi 1 -hankkeelle.

Hanke & työmaa

Katse voimalaitoksen koko elinkaareen

Kun tavoitteena on käyttövalmis ja turvallinen voimalaitos, sen suunnittelussa pitää huomioida koko elinkaari. Hanhikivi 1 -hankkeen toimintaa ohjaavat pitkän tähtäimen reittikartta ja selkeästi määritellyt vastuualueet.