Fennolaiset

Kuva: Toni Pallari

Työn perässä Pyhäjoelle

Fennovoiman toiminnot ja työntekijät siirtyvät Pyhäjoelle vaiheittain Hanhikivi 1 -hankkeen edetessä. Suurin aalto ajoittuu hallintorakennuksen valmistumiseen vuonna 2021.

– Alusta alkaen meille on ollut selvää, että työntekijät ovat siellä missä työkin on. Toimintojen siirtyminen Helsingistä Pyhäjoelle on hankkeen etenemisen edellytys, sanoo Fennovoiman henkilöstöjohtaja Eija Salo.

Hän kuitenkin korostaa, ettei asiantuntijaorganisaatiossa ole yhtä tapaa tai aikataulua koko henkilöstön muuttamiselle. Joidenkin työntekijöiden toimenkuva edellyttää päivittäistä läsnäoloa työmaalla. Osan tehtävät sisältävät esimerkiksi matkustamista ulkomailla.

– Haluamme kuunnella työntekijöitämme ja löytää yhteiset, sopivat ratkaisut. Tuemme erilaisia työn tekemisen malleja, sillä yhtiössä on vaihtelevia toimenkuvia ja vastuualueita mutta myös erilaisia elämäntilanteita.

"Haluamme kuunnella työntekijöitämme ja löytää yhteiset, sopivat ratkaisut."

Salon mukaan on ymmärrettävää, etteivät kaikki työntekijät muuta perheineen Pyhäjoelle tai lähiseudulle. Osa henkilöstöstä esimerkiksi suunnittelee kulkevansa töihin Hanhikiven niemelle muualta Suomesta.

Tiivistä yhteistyötä

Työtä sujuvan siirtymisen eteen tehdään usealla rintamalla. Fennovoiman työntekijöiden lisäksi Pyhäjoelle tulee laitostoimittajan ja pääurakoitsijan henkilökuntaa sekä alihankintaketjun kautta työmaalle töihin tulevia henkilöitä.

– Teemme tiivistä yhteistyötä Pyhäjoen ja lähiseudun kuntien kanssa. Useita fennovoimalaisia on jo siirtynyt Helsingin toimistosta laitospaikkakunnalle. Meillä on myös paljon työntekijöitä, jotka ovat valmiita muuttamaan alueelle. Lisäksi palkkaamme jo nyt henkilöstöä suoraan Pyhäjoelle.

Fennovoiman henkilöstöjohtaja Eija Salo kertoo, että yhteistyö Pyhäjoen ja lähiseutujen kanssa on tiivistä. Kuva: Junnu Lusa

Fennolaiset

Fennolaiset

Ristikon ratkaisu

Fennosen numeron 1/2019 lopussa julkaistiin ristikko. Täältä löydät ristikon ratkaisun.

Fennolaiset

Hanhikivi 1: Kohti yhteistä päämäärää

Fennovoiman kansainvälisessä tiimissä työskentelee satoja asiantuntijoita. Heitä kaikkia yhdistää sama päämäärä: ilmastoystävällisen, toimitusvarman ja vakaan sähkön tuottaminen.

Fennolaiset

Myönteistä virettä

Jouni Takakarhu ja Mikko Virtanen vahvistavat Fennovoiman johtoryhmää. Nimitykset ovat osa organisaatiomuutosta.