Pyhäjoki & lähiseutu

Botnia Printin toimitusjohtaja Hannu Salmi esittelee yhtiön kuivaoffset-menetelmää yhdessä painaja Pertti Salosen kanssa. Kuvat: Esa Melametsä

Vihreä printtitalo täyttää 10 vuotta

Fennovoiman sidosryhmälehti Fennonen painetaan kokkolaisessa Botnia Printissä, jossa kestävä kehitys on sekä perustava arvo että myyntivaltti.

Kun painotalo Botnia Print aloitti toimintansa kymmenen vuotta sitten, yritys teki heti rohkean siirron. Toukokuussa 2010 käynnistyi nimittäin Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen painokone, jonka toiminta perustuu kuivaoffset-rotaatioon. Kuivaoffsetin ansiosta lehden painaminen on huomattavasti ekologisempaa kuin perinteisin menetelmin.

Toimitusjohtaja Hannu Salmi kertoo, että muitakin vaihtoehtoja harkittiin, mutta kuivaoffset oli lopulta se houkuttelevin vaihtoehto.

– Se oli uskalias ratkaisu, mutta osoittautui pian viisaaksi valinnaksi. Sen avulla olemme onnistuneet erottumaan massasta, toteaa Salmi, joka aloitti toimitusjohtajana 2011.

Salmen mukaan ympäristötietoisuus ohjaa asiakkaita koko ajan vahvemmin.

– Vielä viisi vuotta sitten ympäristöasioista kyllä kysyttiin, mutta asiakkaan lopulliseen päätökseen vaikutti eniten hinta. Nyt huomaa ekologisuuden painoarvon kasvaneen selvästi, hän kuvaa.

Huippulaatua – kestävästi  

Kuivaoffset mahdollistaa perinteiseen offset-painamiseen verrattuna huomattavasti tarkemman painojäljen sekä puhdassävyiset, kirkkaat ja tahraamattomat värit. Vedetön painoprosessi on myös erittäin ympäristöystävällinen, sillä painaminen tapahtuu ilman kemikaaleja ja öljyä – kierrätetylle paperille.

Ympäristön kannalta kuivaoffsetin merkittävin etu on silti painettavan hukan eli makulatuurin vähentyminen offset-menetelmään verrattuna. Esimerkiksi sanomalehteä perinteisin menetelmin painettaessa hukkakappaleita saattaa syntyä sadoittain tai jopa tuhansittain. Tilanne on tyystin toinen kuivaoffsetissä.

– Meillä voi parhaimmillaan syntyä näitä hukkakappaleita vain muutama kymmenen, hän vertaa. Esimerkiksi vuonna 2018 Botnia Print käytti noin 5 500 tonnia paperia.

Kovasta osumatarkkuudesta huolimatta kuivaoffset on – ainakin toistaiseksi – vielä harvojen herkkua jopa kansainvälisesti. Salmen mukaan maailmalla on vastaavia lehtipainoja vain reilut 20 kappaletta.

– Varsinainen kuivaoffset-keskittymä löytyy Keski-Euroopasta, ja meitä lähimmät ovat Ruotsissa ja Tanskassa, hän tietää.

Botnia Printin toimitusjohtaja Hannu Salmi kertoo, että ympäristötietoisuus ohjaa asiakkaita koko ajan vahvemmin.

Yhteinen tahtotila

Täysiverinen sanomalehtitalo tekee painotuotteita laidasta laitaan, mutta rungon toiminnalle muodostavat pääomistajien eli KPK Yhtiöiden ja HSS Median omat sanomalehdet, kuten Keski-Pohjanmaa ja Vasabladet.

– Yhä enemmän teemme esimerkiksi aikakauslehtityyppisiä tuotteita ja mainoskirjeitä.

Vuonna 2014 Botnia Printin ”talliin” liittyi myös Fennonen-lehti. Fennovoimaa viehätti kokkolaispainon kova etunoja ympäristöasioissa – ja tietysti tinkimätön laatu.

"Paikallisuus ja maakunnan elinvoiman lisääminen ovat meille isoja asioita."    

Sen lisäksi, että itse painaminen on huippuekologista, myös Fennosessa käytettävä paperi on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen valmistettua. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että paperin valmistuksessa kaadettua puuta vastaan istutetaan kolme uutta.

Hannu Salmi kuvailee yhteistyötä Fennovoiman kanssa erittäin hedelmälliseksi: keskusteluyhteys on hyvä ja matkan varrella ilmenneet haasteet on selätetty jämptisti.

– Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön ja saamamme palautteen mukaan myös asiakas on tyytyväinen, linjaa Salmi.

Satsaus tulevaisuuteen

Botnia Printin juhliessa 10-vuotissyntymäpäiväänsä toukokuussa on selvää, että yrityksellä on muitakin valttikortteja kuin sitoutuminen kestävän kehityksen periaatteisiin. Salmi huomauttaa, että terve talous – eli kannattavan liiketoiminnan pyörittäminen – on luonnollisesti tärkeää nyt ja tulevaisuudessa.

– Samaten paikallisuus ja maakunnan elinvoiman lisääminen ovat meille isoja asioita.

Tulevaisuuteen on varauduttu investoinneilla, joista viimeisin on uusi Ferag SNT -50 -leikkuri – lajissaan painotalon toinen.  Marraskuussa 2019 startannut leikkuri uudistaa lehtinippujen kuljetus- ja lavaajalinjan kokonaisuutta.

Salmen mukaan investointi on lyhentänyt leikattujen tuotteiden läpimenoaikoja merkittävästi, jolloin myös käytettävissä oleva kapasiteetti on kasvanut. Lisäksi investoinnilla varmistetaan riskienhallintaa, kun leikkureita on kaksi yhden sijasta.

Ensimmäinen, vuonna 2014 hankittu Ferag-leikkuri oli itse asiassa muutaman päivän poissa toiminnasta tammikuun alussa – mutta uuden leikkurin ansiosta tuotanto ei tästä kärsinyt lainkaan, Salmi paljastaa.

Pyhäjoki & lähiseutu

Pyhäjoki & lähiseutu

Kotiseuturakkaat Kuvanaiset ikuistavat Pyhäjokea

Jaana Hämäläinen ja Eila Kultala tallettavat Pyhäjoen kylämaisemaa ihmisten mieliin kirjoilla ja käsitöillä. Heidän yrityksensä Kuvanaiset on valmistanut Fennovoimalle räätälöityjä liikelahjoja.

Pyhäjoki & lähiseutu

Ollinmäki valmistuu yritystontti kerrallaan

Pyhäjoen kuntakeskuksen tuntumassa oleva Ollinmäen yrityskylä on suurten lukujen alue. Hanhikivi 1 -työmaa ja alueen kasvumahdollisuudet ovat houkutelleet paikalle uusia yrityksiä.

Pyhäjoki & lähiseutu

Millaisia yrityksiä Pyhäjoella tarvitaan?

Hanhikivi 1 -työmaa vilkastaa Pyhäjoen jo valmiiksi eloisaa yritystoimintaa. Pyhäjoen Yrittäjien puheenjohtajan Toni Kippolan mukaan uusille yrittäjille löytyy hyviä mahdollisuuksia sekä loistavat tukiverkostot.